Aivan ensimmäiseksi viehätyin videon nimestä Postmoderni Pompeiji. Miten kuvaava ilmaisu netistä löytyvälle maailmalle! Videon muovailuvahasta(?) muovatut hahmot ja lavastus sopivat hienosti teemaan – toivat siis mieleen Pompeijin. Alun huojuvat hahmot ja sekalainen äänimaailma olivat jännittävä alku. Siinä me kaikki risteilemme jossain hypertodellisuudessa! Sen jälkeen nostettiin esiin yksilöt harmonisen musiikin säestäessä. Minulle tuli mieleen näiden hahmojen haavoittuvuus.
Videon keskivaihe oli hieman häiritsevä: huomasin, että kun kuvataan liikkumatonta kohdetta, kameran epämääräinen heiluttelu ei välttämättä toimi vaan kuvasta tulee helposti suttuinen. Mielestäni hienosti kuvattu ja ilmeikäs ”namusetäkin”(kai se on namusetä, joka ojentaa kättään kutsuvasti/vaativasti) kärsi kameran liikahtelusta. Tulin ajatelleeksi, että kuvan(leikkauksen) terävöittäminen olisi terävöittänyt myös namusedän namusetämäistä olemusta. Koin myös kollaasikuvan kikkailevana täytemateriaalina ja kokonaisuuden kannalta turhana. Videota olisi ehkä kannattanut reilusti lyhentää tässä kohtaa(siis keskivaiheilla) ja miettiä kuvien merkitystä/tarpeellisuutta tarkemmin. Eli itse ainakin opin tästä sen, että kannattaa todellakin miettiä, mikä on tarpeen idean välittämiseksi eli vaikka elämämme postmodernia aikaa, ei ehkä kannata täysin hylätä modernismin ajatusta funktionaalisuudesta.
Lopun karusellikuva oli äärettömän kaunis, haikea ja surullinen. Ja vertauskuvallinen. Eikä kuvan pituus haitannut yhtään! Videon keskivaiheesta huolimatta sitä oli ilo katsella.
1 kommentti:
Kommentti videoon Postmoderni Pompeiji
Aivan ensimmäiseksi viehätyin videon nimestä Postmoderni Pompeiji. Miten kuvaava ilmaisu netistä löytyvälle maailmalle! Videon muovailuvahasta(?) muovatut hahmot ja lavastus sopivat hienosti teemaan – toivat siis mieleen Pompeijin. Alun huojuvat hahmot ja sekalainen äänimaailma olivat jännittävä alku. Siinä me kaikki risteilemme jossain hypertodellisuudessa! Sen jälkeen nostettiin esiin yksilöt harmonisen musiikin säestäessä. Minulle tuli mieleen näiden hahmojen haavoittuvuus.
Videon keskivaihe oli hieman häiritsevä: huomasin, että kun kuvataan liikkumatonta kohdetta, kameran epämääräinen heiluttelu ei välttämättä toimi vaan kuvasta tulee helposti suttuinen. Mielestäni hienosti kuvattu ja ilmeikäs ”namusetäkin”(kai se on namusetä, joka ojentaa kättään kutsuvasti/vaativasti) kärsi kameran liikahtelusta. Tulin ajatelleeksi, että kuvan(leikkauksen) terävöittäminen olisi terävöittänyt myös namusedän namusetämäistä olemusta. Koin myös kollaasikuvan kikkailevana täytemateriaalina ja kokonaisuuden kannalta turhana. Videota olisi ehkä kannattanut reilusti lyhentää tässä kohtaa(siis keskivaiheilla) ja miettiä kuvien merkitystä/tarpeellisuutta tarkemmin. Eli itse ainakin opin tästä sen, että kannattaa todellakin miettiä, mikä on tarpeen idean välittämiseksi eli vaikka elämämme postmodernia aikaa, ei ehkä kannata täysin hylätä modernismin ajatusta funktionaalisuudesta.
Lopun karusellikuva oli äärettömän kaunis, haikea ja surullinen. Ja vertauskuvallinen. Eikä kuvan pituus haitannut yhtään!
Videon keskivaiheesta huolimatta sitä oli ilo katsella.
T: TM, TKO, Taik
Lähetä kommentti