perjantai 15. helmikuuta 2008
Ovet
OVET –projektikuvausta
Lähdimme liikkeelle videoprojektiin hahmottelemalla suurelle paperille asioita, joita teema lapset ja media herätti. Loimme teemojen pohjalta käsikirjoituksen ja lähdimme kokeilemaan kuvaustekniikoita ulos. Aluksi ideana oli kuvata eri ovia, ja liitttää avautuviin oviin ääniä ikäänkuin ”portteina median maailmaan” hyvällä ja huonolla tavalla. Ensimmäisen suunnitelman mukaan ei videossamme ollut henkilöä, mutta projektin edetessä koimme, että hahmo toi mukanaan lisää konkreettisuutta ja samaistumiskohteen. Jossain vaiheessa myös suunnittelimme myös animaatiota.
Kuvasimme materiaalin yhden päivän aikana. Videomateriaalia kertyi todella paljon ja kuvatessa uusia ideoita syntyi ja työ kehittyi alkuperäisestä suunnitelmasta –sekä aiheesta– melko kauas. Kuvatessa ongelmia aiheutti huono loskainen sää ja tärisevä kuva. Muuten kuvaus oli aika inspiroivaa! Ääinä myös keräsimme kaupungilta ja joitakin rakennettiin itse.
Editoimisvaiheeseen lähdimme valikoimalla parhaita pätkiä. Paljosta materiaalista ja suunnitelmien runsaudesta johtuen alku oli hankalaa. Parhaista pätkistä materiaalia kertyi 15 minuuttia, joka kuitenkin lopulta lyheni 3 minuuttin. Editoimistyöskentely oli mielenkiintoista, mutta tekniikka teki temppujaan, ja välillä meinasi usko loppua. Vauhtiin päästyämme alkoi ohjelma tulla tutuksi ja idea tiivistyä. Vielä lopussa nauhoitimme paljon ääniä, mikä vaikutti mielestämme myönteisesti lopputulokseen.
Halusimme jättää videon avonaiseksi katsojan tulkinnalle, siksi siinä ei ole mitään selkeää määrittelevää juonta. Ehkä jopa meille videon tekijöille video edustaa erilaisia asioita. Sellaistahan on media, ihmisen omat kokemukset vaikuttavat tulkintoihin ja siihen miten katsoja kokee.
Lähdimme liikkeelle videoprojektiin hahmottelemalla suurelle paperille asioita, joita teema lapset ja media herätti. Loimme teemojen pohjalta käsikirjoituksen ja lähdimme kokeilemaan kuvaustekniikoita ulos. Aluksi ideana oli kuvata eri ovia, ja liitttää avautuviin oviin ääniä ikäänkuin ”portteina median maailmaan” hyvällä ja huonolla tavalla. Ensimmäisen suunnitelman mukaan ei videossamme ollut henkilöä, mutta projektin edetessä koimme, että hahmo toi mukanaan lisää konkreettisuutta ja samaistumiskohteen. Jossain vaiheessa myös suunnittelimme myös animaatiota.
Kuvasimme materiaalin yhden päivän aikana. Videomateriaalia kertyi todella paljon ja kuvatessa uusia ideoita syntyi ja työ kehittyi alkuperäisestä suunnitelmasta –sekä aiheesta– melko kauas. Kuvatessa ongelmia aiheutti huono loskainen sää ja tärisevä kuva. Muuten kuvaus oli aika inspiroivaa! Ääinä myös keräsimme kaupungilta ja joitakin rakennettiin itse.
Editoimisvaiheeseen lähdimme valikoimalla parhaita pätkiä. Paljosta materiaalista ja suunnitelmien runsaudesta johtuen alku oli hankalaa. Parhaista pätkistä materiaalia kertyi 15 minuuttia, joka kuitenkin lopulta lyheni 3 minuuttin. Editoimistyöskentely oli mielenkiintoista, mutta tekniikka teki temppujaan, ja välillä meinasi usko loppua. Vauhtiin päästyämme alkoi ohjelma tulla tutuksi ja idea tiivistyä. Vielä lopussa nauhoitimme paljon ääniä, mikä vaikutti mielestämme myönteisesti lopputulokseen.
Halusimme jättää videon avonaiseksi katsojan tulkinnalle, siksi siinä ei ole mitään selkeää määrittelevää juonta. Ehkä jopa meille videon tekijöille video edustaa erilaisia asioita. Sellaistahan on media, ihmisen omat kokemukset vaikuttavat tulkintoihin ja siihen miten katsoja kokee.
Maan korvessa kulkevi
Maan korvessa kulkevi
– videon tekeminen
Liisa Kinnunen
Aino-Kaisa Seesvaara
Susse Mattila
Lahja Kallinen
Syksy 2007
Aluksi tuntui haasteelliselta miettiä aihetta lapset ja media –videolle, sillä tehtävänanto tuntui niin laajalta. Pidimme ryhmän kanssa suunnittelupalaveria, jossa tuli paljon ideoita, joista osa säilyi aina lopulliseen videoon. Esimerkiksi mummon kertojaääni ja lelut nousivat esiin ensimmäisessä tapaamisessa. Etenimme suunnittelussa tekemällä kuvakäsikirjoituksen, mutta aloitimme kuvaamisen melko rennosti. Kokeilemalla ensin kameran toimitaan ja kuvailimme lähimetsässä. Tuostakin materiaalista oli kuitenkin hyötyä myöhemmin.
Meillä oli kuvatessa mielessämme jonkinlainen runko tarinasta, mutta se kypsyi matkan varrella. Myös joidenkin kuvausaiheiden toteuttamisen haasteellisuus muutti suunnitelmia. Kuvausten loputtua meillä oli koossa noin 40 minuuttia raakamateriaalia. Kuvaaminen oli antoisaa, mutta jälkiviisaana voisi todeta, että tarkempi käsikirjoitus ja tiiviimpi kuvaus olisivat auttaneet editointivaiheen suurta urakkaa.
Kuvaaminen oli hauskaa ja meillä oli yhtenä päivänä auto käytössämme, joten pääsimme kuvaamaan haluamiimme paikkoihin. Lisäksi saimme kuin tilauksesta lainaksi yliopistolla olleesta lastenkulttuuriseminaarista kasoittain leluja, joita kuvasimme videolle portailla. Ryhmästämme löytyi soittotaitoinen ihminen, joten saimme luotua musiikkia ääneksi omin avuin. Myös kertojaääni, lehmätarina, saatiin ryhmämme jäsenen mummolta. Hänelle kuuluukin suuri kiitos!
Editointivaiheessa oli mukavaa huomata, että varsin runsaasta materiaalipaljoudesta alkoi vähitellen muotoutua ja tiivistyä käsikirjoitustamme mukaileva video. Tuntui, että tuohon editointivaiheeseen olisi voinut käyttää loputtomasti aikaa ja kokeilla erilaisia toimintoja ja efektejä esimerkiksi käsittelemällä myös kuvan sävyjä.
Lopuksi voisi todeta, että videota olisi voinut vielä joiltain osin tiivistää, mutta nyt se on juuri kertojan tarinan mittainen. Kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä ja ylpeitä lopputuloksesta! Ryhmämme työskentely oli hyvää ja tehokasta ja opimme paljon uusia asioita tehdessämme.
– videon tekeminen
Liisa Kinnunen
Aino-Kaisa Seesvaara
Susse Mattila
Lahja Kallinen
Syksy 2007
Aluksi tuntui haasteelliselta miettiä aihetta lapset ja media –videolle, sillä tehtävänanto tuntui niin laajalta. Pidimme ryhmän kanssa suunnittelupalaveria, jossa tuli paljon ideoita, joista osa säilyi aina lopulliseen videoon. Esimerkiksi mummon kertojaääni ja lelut nousivat esiin ensimmäisessä tapaamisessa. Etenimme suunnittelussa tekemällä kuvakäsikirjoituksen, mutta aloitimme kuvaamisen melko rennosti. Kokeilemalla ensin kameran toimitaan ja kuvailimme lähimetsässä. Tuostakin materiaalista oli kuitenkin hyötyä myöhemmin.
Meillä oli kuvatessa mielessämme jonkinlainen runko tarinasta, mutta se kypsyi matkan varrella. Myös joidenkin kuvausaiheiden toteuttamisen haasteellisuus muutti suunnitelmia. Kuvausten loputtua meillä oli koossa noin 40 minuuttia raakamateriaalia. Kuvaaminen oli antoisaa, mutta jälkiviisaana voisi todeta, että tarkempi käsikirjoitus ja tiiviimpi kuvaus olisivat auttaneet editointivaiheen suurta urakkaa.
Kuvaaminen oli hauskaa ja meillä oli yhtenä päivänä auto käytössämme, joten pääsimme kuvaamaan haluamiimme paikkoihin. Lisäksi saimme kuin tilauksesta lainaksi yliopistolla olleesta lastenkulttuuriseminaarista kasoittain leluja, joita kuvasimme videolle portailla. Ryhmästämme löytyi soittotaitoinen ihminen, joten saimme luotua musiikkia ääneksi omin avuin. Myös kertojaääni, lehmätarina, saatiin ryhmämme jäsenen mummolta. Hänelle kuuluukin suuri kiitos!
Editointivaiheessa oli mukavaa huomata, että varsin runsaasta materiaalipaljoudesta alkoi vähitellen muotoutua ja tiivistyä käsikirjoitustamme mukaileva video. Tuntui, että tuohon editointivaiheeseen olisi voinut käyttää loputtomasti aikaa ja kokeilla erilaisia toimintoja ja efektejä esimerkiksi käsittelemällä myös kuvan sävyjä.
Lopuksi voisi todeta, että videota olisi voinut vielä joiltain osin tiivistää, mutta nyt se on juuri kertojan tarinan mittainen. Kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä ja ylpeitä lopputuloksesta! Ryhmämme työskentely oli hyvää ja tehokasta ja opimme paljon uusia asioita tehdessämme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)